Mika Vähämäki voitti suomenmestaruuden
ADRF:n Mika
Vähämäki voitti F3-luokan
suomenmestaruuden. Keravalaisen
mestaruus varmistui kauden viimeisessä osakilpailussa Hämeenlinnan
Ahvenistolla.
Vähämäki siirtyi sarjakärkeen
kauden toiseksi viimeisessä
osakilpailussa Jurvan Botniaringillä kerättyään pohjalaisradalla
maksimipisteet. Etumatka riitti mestaruuteen, vaikka Venäjän Viktor
Šaitar voitti Ahveniston finaalit. Mika ajoi viimeisissä
kisoissa
järkevästi ja riskittömästi varmistaen mestaruuden kahdeksan pisteen
erolla Šaitariin.
SM-pronssin varmisti jo ennen
kauden viimeistä lähtöä Kimmo Joutvuo, joka oli kotiradallaan
Ahvenistolla loistavassa vauhdissa.
Vähämäen suomenmestaruus on
ADRF:n ensimmäinen. Kaudella 2007
aloittanut tiimi ylsi ensimmäisenä vuotenaan SM-hopeaan Jesse Krohnin
kanssa.
ADRF ja Art-Line Nürrellä
ADRF ja Art-Line jatkoivat talvitestejään 13.11.
Nürburgringillä Saksasssa. ADRF:n Kuljettajina toimivat Hockenheimin
tapaan Mika Vähämäki ja Jesse Krohn.
Nürburgringin testeissä oli mukana yhteensä 42 autoa,
joista
kymmen kunta formula 3 -luokan kalustoa. Kierrosaikojen vertailu oli
vaikeaa, sillä ADRF oli tällä kertaa ainoa Tropfy-autoja ajattanut
tiimi. Ero ”A-luokan” kalustoon oli kuitenkin pienempi kuin
Hockenheimissa.
Aamulla radalla oli sumuista, mutta keli oli kuitenkin täysin
kuiva.
Krohnin paras kierrosaika oli 1.56,3 ja Vähämäen 0,25
sekuntia hitaampi 1.56,5. Viktor Šaitar ajoi ajan 1.57,0.
Krohn ja Vähämäki vauhdissa Hockenheimin testeissä
tulokset
Hockeheimringillä
Saksassa ajettiin maanantaina 3.11. ATS Formula 3 cupin testipäivä,
johon osallistui Suomesta kaksi kuljettajaa helsinkiläisen ADRF-tallin
autoilla.
Tiimi ja kuskit olivat ensimmäistä kertaa Hockenheimin
F1-radalla, mutta vauhti oli todella lupaavaa. Formula Renault'n
suomenmestari Jesse Krohn ajoi päivän kuudenneksi nopeimman ajan ja
F3-luokan mestari Mika Vähämäki oli tuloksissa yhdeksäs. ADRF:n autot
kuuluvat vuosimallinsa perusteella Saksan sarjassa Trophy-luokkaan
jossa Krohn ja Vähämäki olivat kaksi nopeinta kuljettajaa. Jessen
kierros 1.37,915 oli nopein Trophy-autolla tänä vuonna ajettu aika.
Talli
kokeili autoissaan erilaisia taktiikoita ja Vähämäelle laitettiin uudet
renkaat kun rata oli vielä paikoin kostea. Vähämäen paras aika
syntyikin aamupäivän testisessiossa, eikä Mika päässyt parantamaan
aikaansa iltapäivällä käytetyillä renkailla. ATS cupin rengas on
parhaimmillaan vain muutaman kierroksen, minkä jälkeen kierrosajat
tippuvat selvästi.
– Me
kokeilimme autoissa vähän eri juttuja. Yokohamalla voi ajaa 3-5 nopeaa
kierrosta, minkä jälkeen aika tippuu sekunnilla. Mika ei saanut uusista
renkaista täyttä hyötyä, kun Sachs-mutka oli vielä märkä. Jesse ja Mika
ajoivat siis käytännössä yhtä kovaa, kertoo tallipäällikkö
Jokke Kalliola.
Vaikka
ADRF:n kuljettajat ehtivät Saksassa kärkivauhtiin jo ensimmäisenä
testipäivänään, olisi säädöissä tallipäällikön mukaan vielä ollut
parantamisen varaan.
– Vielä
siitä voisi sekunnin hieroa pois, uskoo Kalliola.
SM-sarjan tiimeistä Hockenheimin testeihin osallistui
myös venäläinen Art-Line.
ADRF ajaa talven aikana Euroopassa laajan testiohjelman
ja seuraavana on vuorossa Nürburgring 13.11.
Krohn
ja Vähämäki Saksan F3-testeihin
Mika Vähämäki ja Jesse Krohn osallistuvat Saksan ATS
F3-cupin testeihin
3.11. Hockenheimissa ADRF:n autoilla. Testit ajetaan kansainvälisten
sääntöjen mukaisella kuristimella ja Yokohaman renkailla, eli autot
vastaavat täysin Saksan trophy-luokan kalustoa.
Hockenheimin jälkeen ADRF:n
testikalenterissa on 13.11. Nürburgring.
Tiimi osallistuu näihinkin testeihin kahdella autolla, joista toista
ajaa Vähämäki. Toinen kuljettaja on Nürren osalta vielä avoinna. Talli
testaa talven aikana myös muilla Saksan radoilla ja lisäksi saatetaan
mahdollisesti ajaa myös Espanjassa.
Euroopan ratoihin tutustuminen
kokeneen suomalaistiimin kanssa on
harvinainen mahdollisuus, jota ulkomaille suuntaavan kuljettajan ei
kannata jättää käyttämättä. Testaamisesta kiinnostuneiden kuljettajien
kannattaa ottaa yhteyttä tallipäällikkö Jokke Kalliolaan puhelimella
040-5528777 tai sähköpostilla.
ADRF:n kanssa testaamaan Saksaan
ovat lähdössä myös Viktor Shaitar ja
Ivan Samarin Art-Line-tallin Dallara F308:lla.
ADRF testasi Gotland Ringillä – kierrosennätys Marko
Vähämäen nimiin
Radan
kotisivu
ADRF-talli ajoi talvitestejä viikonloppuna Ruotsissa
uudella
kansainväliset vaatimukset täyttävällä Gotland Ringin radalla.
Testeissä tiimin autoa ajoi Marko Vähämäki.
Tämä oli Markolle vasta toinen
F3-testi ja keravalainen pääsi nyt
ensimmäistä kertaa ajamaan kolmosta kuivalla radalla.
Kokemattomuudestaan huolimatta Marko pääsi hyvään vauhtiin ja ajoi
Gotland Ringin uuden kierrosennätyksen 1.16,4.
– En mielestäni
saavuttanut vielä parasta mahdollista pitoa
renkaille. Rata oli kyllä hieno kokemus. Se on paljon nopeampi, kuin
suomalaiset radat, joten g-voimiakin pääsee kokemaan. Varmaan hyvää
harjoitusta Euroopan radoille, kertoo Marko testistä.
17-vuotias Marko on kilpaillut
kaksi viime kautta Formula Fordilla ja tänä vuonna hän saavutti
luokassa SM-pronssia.
ADRF:n tallipäällikkö Jokke
Kalliola oli tyytyväinen Markoon, jonka
isoveli Mika voitti tallin autolla F3-suomenmestaruuden tällä kaudella.
– Marko on toistaiseksi
tuonut esiin vain hyviä ominaisuuksia.
Nuoreen ikään nähden ajokokemus on vakuuttava ja siirtyminen kolmosen
rattiin tuntuu sujuvan luontevasti. Tiimimme on hänen takanaan ensi
vuonna mestaruuksien tavoittelussa, kehuu Jokke.
Gotland Ring on suomalaisen Alec Arho-Havrenin kunnianhimoinen
projekti, jonka ensimmäinen 3,2 kilometrin pohjoislenkki on nyt valmis.
Ensi
kesänä radalla tullaan näkemään ensimmäiset viralliset kilpailut.
Valmistuessaan täyteen yli seitsemän kilometrin mittaansa on rata
epäilemättä Euroopan hienoin ja tavoittelee varmasti myös maailman
kärkisijaa.
Raivo Tamm podiumilla Hockenheimissa
1. kisan tulokset:
F3,
Interserie
2. kisan tuolkset:
F3,
Interserie
Kuvia
Sarjan kotisivu
Kuva: motioncompany
T.T. Racingin Raivo Tamm osallistui Itävallan F3 Cupin
kauden päätökseen Hockenheimringillä Baden-Württembergissä Saksassa.
Virolainen sijoittui viikonlopun toisessa kisassa kolmanneksi.
Itävallan F3 Cupissa ajettiin tänä
vuonna kuusi kisaviikonloppua kolmessa maassa. Ratojen puutteen vuoksi
näistä vain yksi oli sarjan kotimaassa Itävallassa. Pisteitä jaettiin
kolmesti Saksassa ja kahdesti Tšekissä. Sarjan kisat ajetaan yhdessä
Interserien kanssa, joten radalla on samaan aikaan monenlaista kalustoa
F3-autojen lisäksi.
Raivo Tamm osallistui kisoihin
samalla autolla, jolla hän ajoi kaudella 2007 SM-sarjassa
seitsemänneksi ja tänä vuonna kymmenenneksi. Dallaran F304-malli
Opel-Spiessin moottorilla on yleisin autovalinta myös Itävallan
cupissa, joten SM-kisoista tuttu kalusto on täysin kilpailukykyistä
tässäkin sarjassa. Ainoana poikkeuksena oli, että näihin kisoihin auto
varustettiin kansainvälisten sääntöjen mukaisella 26mm imuilman
kuristimella, joka tuo reilut parikymmentä hevosvoimaa lisää tehoa
kotimaisiin sääntöihin nähden.
Viikonlopun kummankin lähdön voitti
Bernd Herndlhofer HS-Technik-tallin autolla. Ensimmäisessä kisassa
palkintosijoille ajoivat lisäksi Herndlhoferin tallikaveri Shirley van
der Lof ja Franz Wöss Racingin Francesco Lopez. Raivo Tamm
oli maalissa kuudes.
Kauden viimeisessä lähdössä
kakkoseksi nousi Lopez ja kolmanneksi Tamm. Yleiskilpailun voittoon
kummassakin lähdössä ajoi Joey Foster. Myös britin auto oli F3-luokan
kalustoa, mutta tämän vuoden mallina liian tuore Itävallan F3 cupiin,
joten Joey joutui tyytymään Interserien pokaaleihin. F3 cupin voiton jo
aikaisemmin varmistanut Patrick Tiller ei osallistunut kauden
finaaleihin.
Tammin hyvät suoritukset tässä
kansainvälisessä cupissa, johon osallistuu useita Saksankin sarjassa
kisaavia tiimejä, osoittaa SM-sarjan tason olevan kova.
SM-mitalisteilla olisi varmasti mahdollisuus kamppailla voitoista myös
kansainvälisissä F3-sarjoissa.
s2i Motorsportille uudet nettisivut
Alastaron kisaan kaudella 2008
osallistuneen Per Steniuksen s2i Motorsportin uuden verkkosivut on
julkaistu osoitteessa www.s2i.info.
Sivujen sisältö on pääasiassa englanniksi.
Kesällä
F3 debyyttinsä Oakra F3 Motorsport -tallilta vuokratulla Dallara
F393-VW:llä tehneellä Steniuksella on kilpailukokemusta myös Mini
tonneista. Vuosina 2005-7 hän piti taukoa kilpailemisesta
keskittyi erinäisten kilpureiden kunnostamiseen ja testaamiseen.
Perre nähdään mahdollisesti Suomen
F3-sarjassa myös kaudella 2009.
Limmonen palasi radoille
Tulokset: A-a 1,
a-a
2, k1,
k2
Kuvia
Kuva: motioncompany
Kaudella 2007 F3-luokan
suomenmestaruuden voittanut
Tomi Limmonen palasi radoille Saksan F3 cupin finaaleissa
Oscherslebenissä.
Koiranen Brosin / T.T. Racingin
Dallara F399:llä SM-kultaa saavuttanut Limmonen piti taukoa formuloista
koko kesän, mutta palasi radoille lokakuun 10.-12. ajetussa Saksan ATS
Formel 3 Cupin viimeisessä osakilpailussa. Kalustona helsinkiläisellä
oli näissä kisoissa Swiss Racing Teamin Dallara F307. Moottorina
sveitsiläistiimi käyttää vain tätä sarjaa varten kehitettyä OPC
Challenge -myllyä.
Totuttelu huomattavasti edellistä
menopeliä tuoreempaan Dallaraan ja Yokohaman renkaisiin ei ollut aivan
ongelmatonta. Vaikka harjoituksissa Limmonen olikin yhdeksänneksi
nopein alle kaksi sekunnin kymmenystä ruotsalaista tallikaveriaan
hitaampana, tuli aika-ajoissa koko joukko sarjan vakiokastia ohi.
Ensimmäiseen kisaan Limmonen sai lähtöruudun 16 ja toiseen
starttipaikan 15.
Lauantain kilpailussa Limmonen
kunnostautui toden teolla. Useiden hienojen ohitusten jälkeen
suomalainen nousi peräti kahdeksanneksi. Vauhtia Tomilla olisi
riittänyt ylemmäksikin, mutta erot ehtivät venähtää niin isoiksi, ettei
matka riittänyt edellä menneiden saavuttamiseen.
Sunnuntain lähdössä ei vastaavaa
nousua nähty, vaan Limmonen jumittui Federico Glorioson perään.
Italialaisen ohi Tomi pääsi vasta, kun tälle näytettiin mustaa lippua
läpiajorangaistuksen noudattamatta jättämisestä. Maalissa suomalainen
oli 13.
Kaiken kaikkiaan Limmosen
suoritusta oudolla kalustolla ja uudessa tiimissä pitkän tauon jälkeen
voi pitää erinomaisena.
Semenov Venäjän mestari, Sandberg finaaleissa viides
Kuvia
Pisteet
Venäjän F3-sarja päättyi ADM-radalla ja mestariksi
kruunattiin tarkastuslaskentojen jälkeen ZyXEL Russia Racing Teamin
Vladimir Semenov. Kisoissa oli jälleen mukana myös Aki Sandberg.
SM-sarjassa neljänneksi sijoittunut
Aki Sandberg ajoi kisoissa MegaFon-tallin 1600-kuutioisella F3
Light -autolla. Torstaina
ja perjantaina radalla ajettiin testejä ja suomalaisella oli
ongelmia päästä vauhtiin. Akin onneksi lauantaina alkoi kuitenkin
sataa ja ero kärkeen kaventui. Aika-ajoissa Sandberg oli viides.
Edelle ehtivät Vladimir Semenov, Viktor Šaitar, David Markozov ja
Ivan Samarin. NEZ-mestari Semenovin vauhti oli jälleen huimaa –
eroa Šaitariin kertyi yli puolitoista sekuntia.
Kärkiviisikko tuli maaliin
viikonlopun ensimmäisessä kisassa
tultiin täsmälleen samassa järjestyksessä kuin siihen lähdettiin.
Sunnuntain kisa
päästiin ajamaan kuivalla. Kärkeen ampaisi
jälleen Semenov, mutta Šaitar jahtasi häntä kiivaasti ja
kirjautti nimiinsä kilpailun nopeimman kierroksen. Kisan lopussa
Viktorin oli kuitenkin annettava periksi ja päästettävä
tallikaverinsa Samarin ohi. Kakkossijakaan ei kuitenkaan riittänyt
Samarinille, vaan tarkistuslaskentojen jälkeen Semenoville saatiin
pisteitä enemmän ja rookie julistettiin mestariksi. Aki Sandberg
täydensi viikonlopun viitossarjansa
ajamalla maaliin jälleen samalla sijalla.
Anssi Kela testasi F1-autoa
Video
Sinebrychoff tarjosi syyskuun puolivälissä
joukolle
onnekkaita
mahdollisuuden ajaa F1-autoa Magny Coursissa. Kuskien joukossa oli
myös vuosina 2004 – 2007 F3-luokassa Koiranen Brosin kalustolla
kilpaillut Anssi Kela.
Suurin osa kuskeista oli päässyt
mukaan osallistumalla
kilpailuun Batteryn verkkosivuilla. Voittajia oli mukana kahdeksasta
maasta. Ensin kuljettajat kiersivät Magny Coursin klubirataa
merkkiluokan pikkuformulalla ja tutustumiskierrosten jälkeen heidät
istutettiin Prost-tallin vuoden 2001 F1-autoon.
Kelan kirjoittama juttu
F1-kokemuksesta löytyy Vauhdin Maailman numerosta 11/2008.
Lue
lisää Koffin sivulta
Luettavaa formuloista kiinnostuneille: VM 10/2008
Vauhdin Maailman numerosta 10
löytyy luettavaa formuloistuneille. Lehdessä on
kolmen aukeaman mittainen esittely kolmesta kotimaisesta
formulaluokasta. VM:n testikuski Juuso Pykälistö tyypitti sateisella
Botniaringillä Formula Fordin, Formula Renaultin ja Dallara
F304 -
Opel-Spiess F3-auton.
Syys-Race
Tulokset
Viikko SM-sarjan päättymisen jälkeen Alastaron
moottoriradalla
järjestettiin kansallinen ratakilpailu Syys-Race, jossa oli mukana myös
yhdistetty F3/FR2.0-lähtö.
Alastaron kilpailuun osallistui
kahdeksan F3-autoa. Mukana olivat
SM-sarjassa sijoille 5-7 sijoittuneet Jari Koivisto, Teppo Suvanto ja
Jani Tammi. Lisäksi tällä kaudella sarjan ulkopuolisina kuljettajina
Rata-SM-kisoissa esiintyneet Risto Tonteri, Pekka Rinne ja Mika
Korhonen osallistuivat Syys-Raceen.
Vuoden viimeisessä F3-kisassa
nähtiin myös pari ”uutta” kuljettajaa:
ADRF:n tallipäällikkö Ari Kalliola teki parin vuoden tauon jälkeen
paluun kolmosen rattiin tallinsa mestaruusautolla. Aki Sandbergin
mekaanikkona ja BMW Xtreme -aisaparina tunnettu Tuomas Halonen taas
teki formuladebyyttinsä Tom Sandbergin SM-sarjassa käyttämällä autolla.
Aika-ajoissa nopeimmaksi
osoittautui Tammi, joka nappasi paalupaikan
kumpaankin lähtöön. F3-luokan osalta ensimmäisen kilpailun
kärkikolmikko oli Koivisto-Tammi-Kalliola. Toisessa kisassa kahden
kärki pysyi samana, mutta kolmanneksi ylsi Tonteri.
Formula Ford -luokassa Syys-Raceen
osallistuivat F3-kuljettajat Timo
Pitkäniemi ja Tom Sandberg. Pitkäniemen oli tarkoitus osallistua
F3-kisaan, mutta mustan Dallara F398:n Mugen-moottori rikkoutui.
Aki
Sandberg Moskovassa
Samaan aikaan kun osa F3-porukasta kisasi Alastarolla,
osallistui
Aki Sandberg Moskovassa Venäjän F3-sarjan kilpailuun MegaFon
Motorsportin F3 Light -luokan ArtTech-Ladalla.
Sateessa ajetussa aika-ajossa
nopein oli NEZ-mestari Vladimir Semenov
ennen SM-kakkosta Viktor Šaitaria ja Ivan Samarinia. Sandberg oli
aika-ajojen seitsemäs. Mjatškovon radan erikoisuuksiin kuuluu se, että
sitä voidaan ajaa kumpaan suuntaan tahansa. Tällä kertaa kiertosuunta
oli vastapäivään, joten rata oli suomalaiselle outo, vaikka hän
osallistuikin NEZ-kisoihin kesällä.
Kumpikin kilpailu päästiin ajamaan
kuivalla kelillä. Ensimmäisen lähdön
voitti ZyXEL RRT:n Semenov ja kakkoseksi ajoi Art-Linen Samarin.
Sandbergin tallikaverina kisassa ajanut Devid Markozov oli kolmas ja
Sandberg viides.
Toiseen kisaan lähdettiin
ensimmäisen kilpailun tulosten mukaisessa
järjestyksessä. Semenov saapui jälleen ensimmäisenä ruutulipulle.
Toiseksi sijoittui ensimmäisessä kisassa keskeyttänyt ja näin ollen
joukon häntäpäästä startannut Šaitar. Viktor oli selvästi joukon
nopein, mutta matkaa kärkeen oli kuitenkin liikaa. Markozov jälleen
kolmas ja Sandberg paransi sijoitustaan pykälällä ollen neljäs.
– Ensimmäisessä kisassa sattui
pari virhettä, mutta toinen meni ihan
putkeen. Olin siinä jo välillä kakkosenakin, mutta sitten porukkaa tuli
ohi. Vähän pitäisi vauhtia etsiä jostain. Venäjällä on uskomattoman
kova taso tässä touhussa, kertoili Sandberg, joka aikoo
osallistua
samalla autolla myös kauden viimeisiin kisoihin.
Sarjan voitosta Semenovin kanssa
kamppailevalla Ivan Samarinilla oli
ongelmia saada auto käyntiin ja hän joutui lähtemään varikolta. Lopulta
Samarin keskeytti kisan moottoriongelmiin, mutta säilytti silti
asemansa kärjessä yhdeksän pisteen erolla Semenoviin ennen 27.-28.9.
ajettavia viimeisiä kisoja.
Tilastotietoutta kaudelta 2008
Kaudella 2008 Formula 3 -luokan SM-sarjan kilpailuissa nähtiin yhteensä
21 kuljettajaa ja 18 autoa. Lisäksi kisoihin ilmoittautui kaksi
kuljettajaa, joita ei koskaan nähty kilpailussa. Kovin vaihtuvuus oli
T.T. Racingilla, jonka kahdella autolla ehti kauden aikana ajaa viisi
eri kuljettajaa.
Osanottajia luokassa oli neljästä
maasta, mutta silti yli 70%
kuljettajista edusti Suomea. Kotimaiset kuljettajat edustivat kahdeksaa
ei seuraa. Eniten osanottajia oli 500-kerhosta, mutta näistä vain Jani
Tammi ajoi SM-pisteistä. Autoja sarjassa oli neljää eri merkkiä ja
voimaa näihin tarjosi niin ikään neljä erimerkkistä moottoria. Selvästi
suosituin kokoonpano oli Dallara – Opel-Spiess (56%).
Kaudella ajettiin kaksitoista
kilpailua viitenä viikonloppuna. Ratoja
oli käytössä neljä, joista kolme Suomessa ja yksi Virossa.
Osakilpailuvoittoon ylsi vain neljä kuljettajaa: Sami Isohella, Mika
Vähämäki, Viktor Šaitar ja Vladimir Semenov. Näistä Semonov ei kerännyt
SM-pisteitä.
Eniten voittoja keräsi Šaitar, joka
juhli korkeimmalla korokkeella
peräti seitsemän kertaa. Tasaisuus oli kuitenkin tällä kertaa
valttia: Vähämäki ei keskeyttänyt kertaakaan ja jäi podiumin
ulkopuolelle vain kahdesti. Vähämäen lisäksi kaikki kisat maaliin asti
ajoi vain kuudenneksi sijoittunut Teppo Suvanto.
Pistetaulukko
ja vieraskuljettajien
sijoitukset
Tulokset
Vähämäelle NEZ-pronssia
Mika vähämäki ylsi parhaana suomalaisena
pronssille Moskovassa F3 NEZ-cupissa. Isäntämaan
Vladimir Semenov voitti cupin ylivoimaisesti.
Vladimir Semenov ja
hänen punainen Dallara
F306 olivat koko viikonlopun täysin pitelemättömiä. Nuori F3-rookie
keräsi maksimipisteet ajamalla paalulle, voittamalla kummankin lähdön
ja vielä kirjauttamalla kisojen nopeimmat kierrokset nimiinsä.
Viktor
Šaitar oli yhtä vakuuttavasti kakkonen ja Mika Vähämäki kolmonen.
Mitalikolmikon takana pisteistä kamppailtiin tiiviimmin. Šaitarin
Art-Line-tallikaveri Ivan Samarin ajoi ensimmäisessä lähdössä
neljänneksi ennen Aki Sandbergia ja ensimmäisellä kierroksella
pyörähtänyttä Arto Taimea.
Toisessa lähdössä Taimen
onnistui ohittaa Samarin ja pian tämän jälkeen venäläinen keskeytti.
Sandberg ajoi tällä kertaa viidenneksi. Näin ollen Taimi ja Sandberg
päätyivät tasapisteisiin, mutta cupin neljäs sija ratkesi Taimen eduksi
NEZ-sääntöjen mukaisesti viimeisen kilpailun paremmalla sijoituksella.
Risto
Tonteri sijoittui cupissa kuudenneksi ennen Samarinia ja pätkivän
moottorin takia ensimmäisen kisan väliin jättänyttä Jani
Tammea.
Järjestäjä
palkitsi mitalikolmikon lisäksi Sandbergin, joka sai erikoispalkintona
"taistelijan maljan" tehtytään lukuisista ongelmista huolimatta
kaikkensa päästäkseen mukaan kisaan ja voittaakseen. Kyseisen palkinnon
olisi yhtä hyvin voinut antaa myös Risto Tonterille, joka työsti osia
autonsa harjoituksissa hajoneeseen perään koko launatain ja sunnuntain
välisen yön.
NEZ-mitalistit
kohtaavat toisensa seuraavan kerran
9.-10.8. Jurvan Botniaringillä, jossa ajetaan seka suomen- että
venäjänmestaruudesta.
Šaitar sarjakärkeen Pärnussa
F3-kausi 2008 ylitti puolivälinsä,
kun Pärnussa ajettiin SM-sarjan kuudes ja seitsemäs lähtö.
Alastarollakin maksimipisteet kerännyt Art-Line-tallin Viktor Šaitar
oli jälleen täysin pitelemätön.
Lauantain
aika-ajoissa venäläinen
kiersi Pärnun lyhyen radan ainoana alle 50 sekuntiin. Šaitarin
paaluaika 49,570 oli peräti seitsemän kymmenystä tallikaveri Ivan
Samarinia parempi. Venäläiskaksikon jälkeen nopein oli ADRF:n Mika
Vähämäki ja neljänneksi selvisi Kimmo Joutvuo. Kolmosporukan
viides oli paluun rattiin tehnyt kauden 2006 mestari Arto Taimi ja
kuudes latvialainen vieraskuljettaja Karline Stala, joka muistetaan
muutaman vuoden takaa Legends trophysta. Joutvuon ja Taimen väliin
mahtui nopein Formula Baltic -kuljettaja Toomas Kallasmaa.
Lähtöjärjestys
kuitenkin muuttui
hieman aika-ajon tuloksista, sillä Ivan Samarin tiputettiin
viidenteen ruutuun keltaisten lippujen vaikutusalueella tapahtuneen
ohituksen seurauksena. Šaitar ajoi vaikeuksitta paalulta voittoon ja
Vähämäki otti yhtä helpon kakkossijan. Matalimmasta
palkintokorokkeesta sen sijaan taisteltiin tiukasti. Joutvuo
kuitenkin kesti Samarinin hyökkäykset ja nappasi kolmossijan 1,4
sekunnin erolla nuoreen Venäläiseen.
Toinen
kilpailu oli paalulta lähteneen
Šaitarin osalta edellisen uusinta, mutta taempana käytiin jälleen
tiukkaa vääntöä sijoista. Kolmannesta ruudusta lähtenyt Vähämäki
otti hyvän startin ja kuittasi eturivistä startanneen Samarinin.
Kilpailun puolivälin paikkeilla Vähämäki kuitenkin joutui
taipumaan ja Art-Linen kuljettajat ajoivat kaksoisvoittoon. Taimi
pääsi ajotauostaan huolimatta hyvään vauhtiin ja ajoi neljänneksi
jääden reilut kaksi sekuntia tallikaveristaan.
Šhaitar ylivoimainen Alastarolla
Art-Line-tallin uudella Dallara
F308:lla Alastaron osakilpailuun osallistunut Viktor Šaitar
oli
täysin ylivoimainen ja keräsi viikonlopulta
maksimipisteet.
Jo
aika-ajoissa selvisi, että Šhaitar
ja auto olivat kovassa iskussa. Venäläinen ajoi
paalupaikalle yli
0,8 sekunnin erolla ADRF:n Mika Vähämäkeen.
Sami Isohella piti
kakkossijaa itsellään lähes loppuun saakka,
mutta Vähämäki ajoi
viimeisellä kierroksellaan kurikkalaista vajaan kaksi
kymmenystä
kovemman ajan.
Lauantain
kisassa näytti hetken siltä,
ettei paalumies Šaitar ehkä karkaakaan omille
teilleen. Vähämäki
otti hyvän startin ja siirtyi kisan kärkeen.
Pitkään ei ADRF:n
kuljettaja kuitenkaan piikkipaikalla pysynyt, vaan
venäläinen
ohitti hänet jo kisan alkuvaiheessa. Kolmosruudusta startannut
Isohella kärsi samoista ongelmista kuin Ahvenistolla:
vetoakseli
katkesi startissa. Ensimmäisen kisan kolmoseksi ajoi Jari
Koivisto
käytyään kovan taistelun alimmasta
podiumsijasta Kimmo Joutvuon
kanssa.
Sunnuntain kisassa muut
pystyivät vastaamaan Viktorin vauhtiin vielä
vähemmän kuin
lauantaina. Venäläisen voittoa ei estänyt
edes sekaannus
väärinkäsityksestä johtunut
varikkovierailu. Kilpailunumeroiden
12 ja 21 sekoittumisen takia Šaitar luuli saaneensa
stop&go-rangaistuksen. Ratavarikon läpi ajettuaan
hän tippui
viidenneksi, mutta nousi takaisin kärkeen aivan kisan lopussa.
Joutvuon ja Koiviston välinen kamppailu
päättyi tällä kertaa
Koiviston ulosajoon Las Palmasia edeltävässä
nopeassa kaarteessa.
Joutvuo ajoi maaliin kolmantena.
SM-kausi jatkuu juhannuksen
jälkeen 28.-29.6. Pärnussa. Tuolloin mukana on
jälleen myös
Venäjän F3/F1600-sarjan kuljettajat.
Vähämäki
sarjakärjessä
Formula 3 -luokan SM-sarja käynnistyi
17.-18.5. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa.
Avausviikonloppuna kisoja ajettiin poikkeuksellisesti kolme.
Kauden avauksessa oli mukana
yllättäen
myös Sami Isohella, joka ajoi viime kaudella International
Formula
Master -sarjaa Euroopassa. Isohella osallistui kisaan virolaisen T.T.
Racingin autolla, jolla Raivo Tamm ajoi viime kauden. Tiimi ajatti
toistakin autoa, sillä Aki Sandberg päätyi
vaihtamaan kalustoa
vielä aivan kisan kynnyksellä.
Isohella
oli
loistavassa vauhdissa
ottaen huomioon, ettei kurikkalainen ole ennen kisannut
tämän
luokan kalustolla ja testitkin ovat jääneet
vähiin. Sami ajoi
aika-ajoissa paalulle ennen ADRF:n Mika
Vähämäkeä.
Ensimmäisessä
kisassa
Isohella otti
loistavan startin ja saapui ensimmäiseen mutkaan reilulla
erolla
muihin. Tämä
käytännössä takasikin Samille
voiton, sillä David
Markozovin autosta vuoti vettä sillä seurauksella,
että
venäläinen pyörähti
ensimmäisessä mutkassa omiin nesteisiinsä
ja häntä väistäneet kuljettajat
osuivat toisiinsa aiheuttaen
joukkokolarin. Jani Tammi ja Tom Sandberg joutuivat
keskeyttämään
kolaroinnin seurauksena ja Vähämäki menetti
etusiipensä.
Toisessa
lähdössä
olikin Vähämäen
vuoro voittaa. Isohella ei päässyt viivalta
liikkeelle lainkaan
vetoakselin rikkouduttua,
vaan hänen autonsa työnnettiin sivuun.
Vähämäki ajoi helposti
voittoon reilulla erolla, mutta selvästi kovinta vauhtia
radalla
piti harvinaisella ArtTech-autolla kisaava venäläinen
Viktor
Šaitar, joka nousi märällä
radalla letkan hänniltä toiseksi.
Kolmanneksi ajoi ensimmäisen kisan vaihteistorikkoon
keskeyttänyt
Kimmo Joutvuo.
Juuri
ennen F3-luokan
kolmatta kisaa
taivas repesi ja vettä alkoi tulla kaatamalla. Autoihin
vaihdettiin
sadekelin renkaat lähtöruudukossa. Voitot
tähän mennessä
jakaneet Isohella ja Vähämäki
kävivät kovan kamppailun kisan
voitosta. Vähämäen hyvästä
yrityksestä huolimatta Isohella ei
kuitenkaan joutunut luopumaan kärkipaikastaan
missään vaiheessa
kisaa. Šaitar teki taas kovan urakan ja nousi kolmanneksi
huonosta
lähtöpaikasta huolimatta.
Ahveniston
kisa oli
myös Venäjän
F3-sarjan ensimmäinen osakilpailu. Valtaosa
venäläiskuljettajista
ajoi sikäläisen F1600-luokan
sääntöjen mukaisella kalustolla.
Ivan Samarin ajoi tällaisella ArtTech-Lada-autolla
ruutulipulle
kahdesti ykkösenä ja kerran toisena voittaen
näin kaikki Venäjän
mestaruus lähdöt. Samarin ei kuitenkaan
kerännyt SM-pisteitä,
koska kyseinen auto ei täytä
F3-sääntöjä.
Seuraavan
kerran
SM-pisteistä kisataan
Alastarolla 14.-15.6., jolloin mukaan odotetaan myös muutamaa
uutta
kuljettajaa.
Tulokset
löytyvät Mut-palvelun
sivulta.
Formula 3:lle NEZ-arvo
Kansainvälisen
autoliiton Pohjois-Euroopan alueen (FIA NEZ) kokouksessa
vahvistettiin kauden 2008 kalenteri ja mukana on
ensimmäistä kertaa
myös F3 NEZ cup.
Formula kolmosten NEZ cup
ratkaistaan kerrasta poikki -systeemillä heinäkuussa
Moskovassa
Venäjällä. Suomalaiset ja
venäläiset F3-aktiivit ehdottivat
NEZ-komissiolle pitempää sarjaa, jossa olisi ollut
kisoja useammassa
NEZ-maassa, mutta Oslon kokoukessa 6.4. kalenteriin merkittiin vain
yksi kisa.
F3:n kaikkien aikojen
ensimmäisen
NEZ-arvokisan näyttämönä toimii
nykyaikainen ja fasiliteeteiltaan hieno
Avtodrom Moskva (ADM) Moskovan
alueella Mjatškovossa. Vuonna
2006
valmistunut rata on 3275m pitkä ja 9-12m
leveä.
NEZ koostuu Pohjoismaista,
Baltianmaista ja Venäjästä.
Rata-ajon North European Zone kilpailukalenteri 2008 on
nähtävissä AKK:n
sivulla.
Satelliittikuva
radasta
Viimeiset testit ennen kauden alkua
Kuvia
testeistä
Keskiviikkona 14.5.
ajettiin Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa viimeiset
testit
ennen Rata-SM:n ensimmäistä osakilpailua.
Valtaosa
F3-sarjan kuljettajista saapui Ahvenistolle jo keskiviikkona
valmistautumaan viikonlopun avauskisaan. Perinteiseen tapaan Apparan
kilpaharjoittelupäivänä laskettiin kaikki
formulatyyppiset autot samaan
aikaan radalle. Neljän eri luokan yhteensä noin
neljänkymmenen formulan
kiertäessä rataa, on selvää,
että ruuhkaa riittää eikä
huippuaikoja
päästä tavoittelemaan puhtaiden kierrosten
puuttuessa.
Keskiviikkona
selvisi myös, ettei virolainen T.T. Racing Team ole vaihtanut
tyystin
luokkaa, vaan ajattaa kahta Dallara F304 –
Opel-Spiessiä F3-luokassa.
Raivo Tamm ajaa samalla autolla, jolla viime vuonna kisasi Anssi Kela
ja Tammin viimekautisen kilpurin ohjaimissa
nähdään yllättäen Sami
Isohella, joka kilpaili viime kaudella
kansainvälisessä Formula Master
-sarjassa.
Ahveniston
kisan on paitsi SM-kauden avaus, myös
Venäjän F3-sarjan ensimmäinen
osakilpailu. Venäläisiä
Hämeenlinnaan saapuu kahdeksan autoa, joista
tosin valtaosa on sikäläisen F1600-luokan
sääntöjen mukaisia.
Yllättäen
kolmen auton voimin liikkeellä olevan Art-Linen kalustosta
puuttuu
ennakkotiedoista poiketen uusi Dallara. SM-sarjaankin ilmoittautunut
Ivan Samarin joutuu aloittamaan kautensa F1600-kalustolla tallikaveri
Viktor Šhaitarin ajaessa tiimin ainoaa F3-vireistä
ArtTechia.
F3 ajaa viikonlopun
aikana kolme kisaa, joista ensimmäinen on lauantaina ja kaksi
sunnuntaina. Kisan aikataulun löydät täältä.
Lauantain ja sunnuntain liput maksavat 10€ per
päivä tai koko
viikonloppu 15€. Alle 12-vuotiaat
pääsevät vanhempien seurassa
seuraamaan kisoja ilmaiseksi. Ne, jotka eivät jostain
syystä pääse
paikalle, voivat seurata kisoja live-tulospalvelun
kautta.