Skip to content
 

Kauden 2011 kisat

Kaudella 2011 Nordic F3 Mastersin kisat ajetaan kansallisissa ratakilpailuissa. Tällä hetkellä kalenterissa on kaksi kisaa keväällä ja kaksi syksyllä. Keskemmäs kesää voidaan myöhemmin lisätä yksi kilpailu Baltiassa, mikäli sopiva tapahtuma löytyy.

Suomessa on saatu elvytettyä vanha F4-luokka, jonka kisat ajetaan Historic Race Finlandin tapahtumissa. Nordic F3 Mastersin kalenteriin kisat on valittu siten, ettei päällekkäisyyksiä Historic F4:n kanssa ole, sillä useat F3 kuljettajat suunnittelevat näihin kisoihin osallistumista.

Kansallisten kisojen lähdöt ovat ns. avoimia formulalähtöjä, joihin voi Nordic F3 Mastersin lisäksi osallistua myös esimerkiksi F4- ja F-Baltic-autoilla. Sarjapisteitä keräävät luonnollisesti vain F3-autolla ajavat.